7 helmi 2018

7 helmi 2018

Martelan Työmahdollisuudet

By:

Martela Oyj

Martela-konserni kuuluu alansa johtaviin käyttäjälähtöisiä työympäristöjä tuottaviin yrityksiin Pohjoismaissa. Halu tarjota asiakkaille parhaita työympäristöjä on ohjannut toimintaa jo seitsemänkymmenen vuoden ajan.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Martelan palveluille ja valituille tuotteille Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa valmistetuista tuotteista ja Suomessa työllistävästä toiminnasta.

Teemme yhteistyötä Martelan kanssa ja etsimme heille reippaita muuttomiehiä, asentajia ja kuljettajia. Työ on keikkaluontoista, jolloin sinulla on mahdollisuus tehdä työtä juuri silloin, kun sinulle itsellesi sopii.
Työajat sijoittuvat pääsääntöisesti päiväsaikaan, mutta myös viikonloppuvuorot ovat mahdollisia. Etenkin kuun vaihteissa on vuoroja runsaasti tarjolla. Käytössä on Muuttopalvelualan työehtosopimus, jonka mukaan palkka määräytyy.

 

Muuttopalveluhenkilöt

Etsimme reippaita muuttopalvelutyöntekijöitä.

Tämä työ sopii sinulle, mikäli haluat itse vaikuttaa työaikoihisi ja viihdyt fyysisessä työssä. Aikaisempaa kokemusta muuttotöistä ei tarvita, sillä oikea asenne, sujuva suomen kielen taito ja reipas työote riittävät. Ajokortti ei ole välttämätön.
Mikäli haluat liittyä mukavaan rentoon ja reippaaseen muuttopalvelutiimiimme, laita avoin hakemuksesi osoitteeseen wellpack@wellpack.fi

Kuljettajat

Kuljettajan tehtävään valituilla henkilöillä tulee olla C-ajokortti, kuljettajan ammattipätevyys, sekä kokemusta kuljetuksista. Kuorma-auton kuljettajan tehtävät sisältävät pääosin yritysmuuttoja ja kalusteiden kierrätyskeikkoja.
Tässä työssä tarvitaan järjestelmällisyyttä, joustavaa asennetta ja asiakaspalveluhenkisyyttä.
Laita avoin hakemuksesi osoitteeseen wellpack@wellpack.fi