Wellpack - onnistumisia työelämässä

Me olemme Wellpack, teollisuuden, tuotannon sekä logistiikan alojen arvostettu työnantaja. Me yhdistämme parhaita osaajia laadukkaisiin työnantajiin ja olemme vahvasti mukana parantamassa suomalaisen työllisyyden kehitystä.

Meistä

Me olemme Wellpack Oy - tuotamme räätälöityjä henkilöstöratkaisuja teollisuuden sekä logistiikan aloille. Yhdistämme parhaita osaajia laadukkaisiin työnantajiin ja olemme vahvasti mukana suomalaisen työllisyyden kehityksessä.

Toimimme pääsääntöisesti Etelä-Suomen alueella työllistäen vuosittain satoja työntekijöitä mielenkiintoisiin tehtäviin. Haastavammatkin rekrytoinnit hoidamme kattavien markkinointikampanjoiden avulla.

Wellpack-toimistokuva-sohva

2000+

Suoritettua rekrytointia

10+

Vuotta toiminnassa

100 000+

Tavoitettua henkilöä kuukausittain

Wellpackin missio,
visio ja strategia

Wellpack henkilöstöpalvelut - logo yritysväreissä maaliämpärissä

Missio: Yhdistämme osaavat tekijät menestyvien työnantajien kanssa. Autamme alojemme yrityksiä onnistumaan tarjoamalla heille kasvun kannalta tärkeää osa-aluetta - osaavaa henkilökuntaa.

Visio: Tavoitteenamme on olla Etelä-Suomen johtava henkilöstöalan yritys teollisuuden, tuotannon ja logistiikan aloilla - tarjoten täsmällisiä ja kestäviä henkilöstöratkaisuja. Tavoitteemme on olla haluttu työnantaja, joka houkuttelee alan parhaita osaajia ja kykenee tarjoamaan heille mieluisan urapolun.

Strategia: Jatkamme laadukkaiden henkilöstöpalveluiden tarjoamista teollisuuden ja logistiikan aloille. Toimintamme perustuu vahvaan vuorovaikutukseen. Panostamme laadukkaisiin rekrytointeihin, jotka vastaavat asiakkaidemme tarpeita ja luovat lisäarvoa heidän liiketoiminnalleen.

Wellpack Oy - Dominic Hutchings

"Panoksemme moderneihin digitaalisiin ratkaisuihin tuo meille kilpailuetua rekrytoinneissa. Kohdennetuilla mainoksilla tavoitamme yli 200 000 henkilöä kuukausittain, joiden joukosta löydämme oikeat osaajat vaativiinkin rekrytointeihin."

Dominic Hutchings, Kehityspäällikkö

Tarvetta työntekijöille? Ota yhteyttä ja hoidetaan henkilöstöasiat kuntoon.

Wellpackin arvot

Luotettavuus

Olemme toimineet vuodesta 2013. Kuulumme liittoon ja pidämme toimintamme avoimena.

Vastuullisuus

Vastuullisuus näkyy meillä viestinnässä sekä työnhakijoiden yhdenvertaisena kohteluna.

Asiakaslähtöinen palvelu

Toimintamme perustuu vahvaan vuorovaikutukseen ja henkilökohtaiseen palveluun. Haluamme auttaa asiakkaitamme onnistumaan - osaavan henkilöstön kautta.

Rohkeus

Wellpackin liiketoiminnan keskiössä on rohkeus. Kunnianhimo näkyy rohkeina askelina kohti uutta työelämää.

Vastuullista rekrytointia
jo 10 vuotta

Vastuullinen työpaikka - yhteison jäsen sertifikaatti

Wellpack on sitoutunut toimimaan vastuullisen työnantajan periaatteilla. Vastuullinen työympäristö on kiinni sen jokaisesta rakennuspalikasta. Siitä pitää kiinni jokainen organisaation jäsen. Wellpackilla vastuullisuus näkyy viestinnässä ja yhteydenpidossa, palkanmaksussa, esihenkilötyössä, työvuoroissa sekä palautteenannossa.

Lue lisää vastuullisuudestamme